36+0 ja vauvapyykkiä

Enää 1 viikko täysiaikaisuuteen, 4 viikkoa laskettuun aikaan ja 6 viikkoa siihen, että Pikkuinen on viimeistään täällä. Päivät ja viikot vain vähenevät, mutta edelleen tuntuu jotenkin käsittämättömältä, että kohta maha on poissa ja Pikkuinen on oikeasti täällä. Olen jo niin tottunut mahaan ja Pikkuisen liikkeisiin, että on outoa ajatella, että kohta ne muuttavat täysin muotoaan, vaikka samaan aikaan odotan todella innolla Pikkuisen syntymistä ja meidän perheen uuden elämänvaiheen alkamista.

Pikkuinen kääntyi alkuviikosta taas tutulle kyljelleen ja potkut tuntuvat jälleen oikealla puolella. Liitoskivut ovat olleet loppuviikosta kivuliaita, kun menin perjantaina siivoamaan koko asunnon. Vähän enemmän kun nykyään liikkuu, niin kivut yltyvät saman tien. Jouduin ottamaan eilen kihlasormukseni pois sormesta turvotuksen takia. En meinannut ensin saada sitä millään pois, mutta onneksi loppujen lopuksi kylmän veden ja saippuan avulla sormus lähti irti. Nyt on todella alaston olo ilman sormusta.   

Maanantaina meillä oli kolmas perhevalmennus. Kerralla käsiteltiin edelleen synnytykseen ja sairaalassa olemiseen liittyviä asioita sekä puhuttiin imettämisestä ja katsottiin imetysvideon. Lisäksi kerralla kävi puhumassa seurakunnan perhekerhon vetäjä esikoislapsen saaneille tarkoitetusta ryhmästä, joka kokoontuu lähialueellamme viikoittain. Ensi viikon tiistaina on sitten viimeinen valmennuskerta, jolla käsitellään vauvan hoitoa. 

Aloitin tällä viikolla Pikkuisen vaatteiden ja muiden juttujen pesemisen. Lajittelin torstaina kaikki vaatteet ja muut koneessa pestävät jutut värien ja pesulämpötilojen mukaan. Nyt lakanat, pyyhkeet ja peitot sekä yksi koneellinen vauvanvaatteita on jo pesty ja viikattu Pikkuisen vaatekaappiin. Vielä olisi kyllä aika monta koneellista pestävää jäljellä. Odotan kyllä jo niin paljon, että noita pieniä vaatteita päästään käyttämään. En ole päättänyt, silitänkö Pikkuisen vaatteet ja lakanat vai en. Täytyy katsoa, jos minulle tulee tässä tylsää, niin sitten ehkä. En ole mitenkään kauhean innokas silittäjä, joten saa nähdä.

Ensi viikon keskiviikkona meillä on äitiyspoliklinikalla kontrollikäynti erikoislääkärillä napapiikkieni takia. Samalla tehdään arvio Pikkuisen koosta. Saas nähdä, kuinka iso Pikkuinen jo on.

35+0, neuvolaa, ostoksia, valmennusta ja rentoutumista

Viikot sen kuin vähenevät ja samalla synnytys alkaa olla useammin mielessä. Olen kyllä koko raskauden ajan tiedostanut, että synnytys on edessä, mutta en ole sitä kauheasti ajatellut, kun siihen on ollut aikaa. Mutta nyt, kun synnytys on lähempänä, on minua vähän ruvennut jännittämään, eniten ehkä se, kun en tiedä, koska ja mitä tulee tapahtumaan. Toisaalta kun synnytykseen ei voi mitenkään varautua etukäteen, olen ajatellut, etten ajattelekaan sitä liikaa, vaan se menee niin kuin menee, ja luotan kehoni tietävän, mitä pitää tehdä. Kipu ja se, miten sen kestän, ovat ainoita asioita, jotka minua enemmän mietityttävät.

Minulla on ollut tällä viikolla enemmän liitoskipuja, varsinkin oikean munasarjan kohdalla. Sängystä tai sohvalta nouseminen on noiden kipujen takia ollut hankalaa. Lisäksi istumisesta on tullut vaikeaa, kun kohtu alkaa olla aika ylhäällä. Pikkuinen on ollut monta viikkoa samassa asennossa niin, että hänen selkänsä on ollut vasemmalla puolella mahaani ja pienet jalat ovat potkineet oikealle puolelle. Toissa yönä pikkuinen oli kuitenkin kääntynyt toisin päin eli nyt potkut tuntuvatkin vasemmalla puolella. Tämä on ihan hassua, kun totuin siihen, että Pikkuinen on toisella kyljellään.

Tiistaina meillä oli seitsemäs neuvolakäynti. Tällä kertaa meillä oli meidän oma nevolatätimme. Kaikki oli edelleen hyvin. Verenpaineet olivat hyvät ja pissa oli puhdas. Pikkuinen vain ei tykännyt ollenkaan, kun neuvolatäti kokeili, miten päin hän mahassa majailee, vaan hän aloitti kauhean mekastuksen, eikä meinannut millään rauhoittua. Pikkuisen sykkeet olivat päälle 150. Kohdunpohjan korkeus oli 30 cm ja edelleen vähän keskikäyrän alapuolella. Painoa minulle ei ollut tullut tällä kertaa oikeastaan ollenkaan lisää, vain 100 g, eli koko raskauden aikainen painonnousu on edelleen noin 7 kiloa. Maha on kuitenkin kasvanut, vaikka painoa ei olekaan tullut. Nyt, kun ollaan jo yli viikon 34, Pikkuinen on jo niin iso, että ei ole enää mitään syytä, miksi Pikkuinen ei voisi jo syntyä. Toivon kuitenkin, että Pikkuinen vielä muutaman viikon majailisi mahassa. Seuraava neuvola on vasta 2.2., koska meillä on erikoislääkärikäynti ja synnytystapa-arvio 28.1.. Silloin 2.2. ollaankin jo sitten viikolla 38, hui.

Keskiviikkona kävimme siskoni kanssa ostamassa vielä puuttuvia tarvikkeita vauvalle ja minulle. Itselleni ostin parit imetysliivit ja -topit sekä rintapumpun ja liivinsuojuksia. Pikkuiselle ostin muun muassa lakanat, Muumi-vauvakirjan, pinnasänkyyn reunapehmusteet, tuttipullon, tuttinauhan ja vauvaöljyä. Lisäksi kävin torstaina hakemassa aikaisemmin tilaamamme turvakaukalon, sen jalustan ja adapterin vaunuihin. Nyt pitäisi olla melkein kaikki tarpeellinen hommattuna, ja jos jotain puuttuu, niin sen voi sitten ostaa Pikkuisen synnyttyäkin. 

Torstaina meillä oli toinen perhevalmennuskerta, jolla käsiteltiin pääasiassa synnytystä ja siihen liittyviä asioita. Läpi käytiin muun muassa synnytyksen eri vaiheet, erilaiset kivunlievitysmuodot ja erilaisia ponnistusasentoja. Lisäksi katselimme synnytysvideon. V oli tällä kertaa mukana. Onneksi erilaisia kivunlievitysmuotoja löytyy, jos en voikaan napapiikkien takia saada epiduraalia. Toivottavasti jokin muu muoto sitten sopii, sillä minulla ei ole haaveita luomusynnytyksestä. Ajattelin kyllä katsoa, kuinka pitkään pärjään ilman lääkkeellistä kivunlievitystä, mutta sitten kun siltä tuntuu, niin aion pyytää lääkkeellistä kivunlievitystä, jos se on mahdollista.

Perjantaina menimme V:n kanssa viettämään parisuhdeaikaa kylpylä-hotelliin nyt kun vielä olemme kahden. Kävimme kylpylässä polskimassa ja söimme hyvin hotellin ravintolassa. Oli kyllä mukavaa viettää kahdenkeskistä aikaa muualla kuin kotona, kun ei tiedä, koska sitten seuraavan kerran pääsee. Kysyin tosiaan neuvolasta, että voinko vielä mennä kylpylässä uimaan, kun aika ristiriitaista tietoa uimisesta loppuraskaudessa löytyy, ja sain luvan, koska minulla ei ole mitään riskitekijöitä ja minua ei ole supistellut.

Pikkuisen pyykkiä en vielä ehtinytkään pyykkäämään tällä viikolla, mutta huomenna olisi tarkoitus aloittaa se projekti. Huomenna alkaa virallisesti äitiyslomani.    

1. perhevalmennus ja liukastuminen

Meillä oli maanantaina ensimmäinen perhevalmennuskerta, jonka aiheena oli loppuraskaus ja sairaalaan lähteminen. V ei päässyt kerralle mukaan, koska hän oli töissä, eikä saanut vuoroaan vaihdettua, joten jouduin menemään valmennukseen yksin. Onneksi V sai torstain vuoronsa vaihdettua, niin hänkin pääsee seuraavalle kerralle mukaan. 

Valmennus ei alkanut minun osaltani kauhean hyvin, sillä liukastuin melkein neuvolan edessä ja kaaduin maahan. Onneksi en lyönyt mahaani, vaan kaaduin lonkalleni ja sain otettua kädellä vastaan. Pelästyin kyllä ihan hirveästi ja itkuhan siinä tuli. Pahinta oli, että teloin itseäni viikonloppunakin, kun mahaani osui pahvilaatikon kulma ottaessani laatikkoa ylähyllyltä alas ja laatikon livetessä. Silloin soitin päivystykseen, mutta sinne ei tarvinnut lähteä, kun minulla ei ollut kipuja ja pikkuinen liikkui normaalisti. Kaatumisen jälkeen pelko oli kyllä suuri. En ymmärrä, kuinka parin päivän sisällä onnistuin kaksi kertaa telomaan itseäni.

Onneksi perhevalmennusta vetävä nevolatäti oli aivan ihana ja rauhoitteli minua. Pääsin lisäksi kuuntelemaan kahteen kertaan pikkuisen sydänääniä, ennen valmennusta ja sen jälkeen. Kaikki oli pikkuisella onneksi hyvin, sydänäänet olivat hyvät ja kaikki oli muutenkin kunnossa. Pikkuinen ei ollut edes herännyt kaatumiseni takia, vaan heräsi vasta, kun neuvolatäti rupesi kokeilemaan mahaani, ja rymysi sitten koko valmennuksen ajan. Ei siis tarvinnut lähteä päivystykseen liukastumisenkaan takia. Onneksi pikkuinen on kohdussa hyvässä turvassa, kun äiti on näin epäonninen koheltaja.

Valmennuksessa oli lisäkseni 6 muuta tulevaa äitiä ja kaikilla heillä oli miehet mukana. Minä sitten istuin siellä ainoana miehettömänä ja vielä itku silmässä. Onneksi V tulee ensi kerralla mukaan. Valmennuksessa käytiin läpi erilaisia loppuraskauden oireita ja sitä, koska sairaalaan tulisi lähteä synnytyksen käynnistyttyä. Lisäksi arvioimme vauvanuken painoa ja katselimme videon turvaistuimista. Onneksi kerralla ei tarvinnut omaa nimeään ja laskettua aikaa enempää puhua, vaan sai vain kuunnella. En olisi pystynyt mihinkään keskusteluun, kun jo kuunteleminen ja keskittyminen ylipäätänsä oli vaikeaa. Valmennuksen jälkeen soitin V:lle ja itkuhan siinä taas tuli. Mutta pääasia nyt on, että pikkuisella on kaikki hyvin.

34+0 ja vauvakutsut

Viikko meni aika lailla vauvakutsuja järjestellessä ja pikkuisen huonetta kuntoon laittaessa. Nyt pikkuisen huoneessa isot asiat alkavat olla paikoillaan. Järjestelin huonekalut omille paikoilleen ja laitoin verhot ikkunaan ja matot lattialle. Pienet tavarat, taulut, vaatteet ja muut tarvikkeet pitäisi vielä järjestellä ja pinnasänky pedata. Kokosimme lisäksi V:n kanssa pikkuisen vaunut, jotka nyt vielä odottavat käyttöönottoa pikkuisen huoneessa. Ajattelin tällä viikolla alkaa pesemään pikkuisen vaatteita, lakanoita ja muita tarvikkeita.

Olo on ollut ihan hyvä. Nyt olen huomannut ensimmäistä kertaa vähän turvotusta varsinkin käsissä. En ole meinannut muutamana päivänä saada enää kihlasormustani pois sormesta. Maha tuntuu kasvaneen viikon aikana aika paljon ja pikkuinen on ollut todella aktiviinen. 

Järjestin tosiaan lauantaina vauvakutsut. Oli helpompaa järjestää ne itse, sillä ystäväni asuvat pääasiassa eri paikkakunnalla. Onneksi siskoni oli suureksi avuksi. Hän kävi kanssani viikolla metsästämässä kaikkea tarpeellista vauvakutsuille, askarteli kanssani ja teki kutsuille kakun. Lisäksi kaksi ystävääni tuli jo perjantaina meille yökylään ja samalla auttelemaan juhlien järjestelyssä. En olisi kyllä ilman siskoani ja ystäviäni selvinnyt. Juhliin olin kutsunut läheisimmät ystävät ja sukulaiset, mutta ihan kaikki kutsutut eivät päässeet paikalle. Onneksi kuitenkin ne tärkeimmät. Yhteensä meitä oli kutsuilla 9.

Tarjolla kutsuilla oli salaattia, patonkia, erilaisia hedelmiä, siskoni tekemä upea kakku, kuppikakkuja, ystävieni koristelemia tuttipullokeksejä ja erilaisia karkkeja. Alkumaljana oli smurffijuoma. Juhlien ohjelma koostui lähinnä kahvittelusta, jutustelusta ja lahjojen avaamisesta, mutta kaikki täyttivät lisäksi askertelemani kortit, joissa arvuuteltiin pikkuisen syntymäpäivää, -kellonaikaa, painoa, pituutta, nimeä ja sitä, näyttääkö hän enemmän äidiltään vai isältään. Moni veikkasi pikkuisen syntyvän aika lähellä laskettua aikaa, painavan noin 3000 g ja olevan enemmän isänsä näköinen. Saa nähdä, kuka osuu lähimmäksi arvauksissaan.

Pikkuinen sai paljon ihania lahjoja. Siskoni oli muun muassa tehnyt vaippakakun ja ystäväni ihanan pöllö-pehmolelun. Lisäksi pikkuinen sai toppahaalarin, kaksi purulelua, lampaantaljan vaunuihin, ihania pieniä vaatteita, huppupyyhkeen, lakanat, kapalon, ruokalappuja, vaippoja, torkkupeiton ja unirievun. Saimme siskoltani myös hänen askartelemiaan lastenhoitokuponkeja. Siskoni odottaa todella paljon, että pääsisi jo pikkuista hoitamaan. Kutsut olivat kyllä ihanat, ja oli ihana nähdä rakkaita ihmisiä.

Tuleva viikko on täynnä ohjelmaa. Tänään on ensimmäinen perhevalmennus ja torstaina seuraava. Huomenna on neuvola ja perjantaina menemme V:n kanssa viettämään parisuhdeaikaa kylpylään.

33+0, 6. neuvolakäynti ja meidän vuosi 2014

Meillä oli maanantaina 6. neuvolakäynti, jolloin viikkoja oli 32+1. Oma neuvolatätimme oli lomalla, joten meillä oli keskustan neuvolasta toinen neuvotäti sijaisena. Kaikki oli edelleen hyvin. Verenpaineeni ja hemoglobiinini olivat hyviä. Tämän hetkinen väsymykseni johtuu siis ilmeisesti vain huonosti nukutuista öistä. Painoa oli tullut noin kilo lisää, joten painoa on nyt tullut koko raskauden aikana yhteensä noin 7 kiloa. Tämäkin neuvolatäti sanoi, että minulla on pieni ja siro maha. Kohdunpohjan korkeus oli 27,5 cm ja on edelleen keskikäyrän alapuolella, mutta kuitenkin normaalin kasvun rajoissa. Pikkuinen oli vieläkin raivotarjonnassa, sykkeet olivat jälleen yli 150 ja liikkeet hyvät. Seuraava neuvola on 13.1., jolloin viikkoja on 34+2. Samalla viikolla on myös ensimmäiset perhevalmennukset.   

Tällä viikolla on tuntunut, että pikkuisella ei ole enää niin paljon tilaa liikkua. Liikkeet tuntuvat entistä selkeämmin ja voimakkaammin ja välillä olo on aika tukala, varsinkin pikkuisen venyttelyt ja minun kylkiluitteni alle tunkemiset ovat alkaneet tuntua hieman ikävältä. On kuitenkin ihanaa, että liikkeitä on paljon ja että ne tuntuvat hyvin. Kävimme tilaamassa tällä viikolla pikkuiselle turvakaukalon. Sen pitäisi tulla parin viikon päästä. Nyt on sitten kaikki suuret hankinnat tehty, enää puuttuu vain pieniä asioita, jotka käyn ostamassa vauvakutsujen jälkeen.

 
Mietimme uuden vuoden aattona V:n kanssa aamupuuroa syödessämme, mitkä ovat olleet vuoden 2014 parhaat asiat tai kohokohdat meidän elämässämme. Kummankin top 3:ssa olivat raskaus, kihlautuminen ja muutto omaan kotiin. Lisäksi minä valmistuin. Tämä vuosi on ollut meille isojen asioiden ja muutosten vuosi. Alkuvuodesta aloimme toisissamme puhua lapsen yrittämisestä ja kihlautumisesta. Päätimme yhdessä, että menisimme kihloihin vuosipäivänämme. Halusimme kumpikin osoittaa, että olemme tosissamme tässä suhteessa ja että olemme valmiita sitoutumaan toisiimme. Kävimme juhlimassa vuosipäiväämme Helsingissä maaliskuun lopussa. Yövyimme hienossa hotellissa, kävimme syömässä hyvin, kävimme katsomassa stand upia ja kävimme ostamassa sormukset. 

Päätimme myös, että poistaisimme hormonikierukkani sitten, kun saisin graduni palautettua, ja sitten lapsi saisi tulla, jos oli tullakseen. Huhtikuun alussa kävin poistattamassa kierukan ja toisella yrityskierrolla kesäkuussa raskaustestiin tuli kaksi viivaa. Olin jo ennen testin tekemistä varma, että olin raskaana. Minulla oli vain sellainen tunne. Olimme kumpikin todella onnellisia plussaamisesta. Siitä alkoi tämä ihana ja uskomaton matka.

Toukokuussa valmistuin vihdoista viimein kuuden yliopistovuoden jälkeen filosofian maisteriksi erinomaisin arvosanoin ja sain gradustani stipendin. Kesällä rupesimme puhumaan asunnon ostamisesta ja muutosta isompaan asuntoon. Syyskuussa kävimme katsomassa tätä asuntoa ja teimme kauppapaperit. Lokakuun lopussa sitten pääsimme muuttamaan uuteen kotiin. Lokakuussa saimme lisäksi tietää, että odotamme pientä poikaa.

Vuosi 2014 oli meillä täynnä suuria tunteita ja isoja muutoksia ja uskon, että myös vuosi 2015 tulee olemaan pikkuisen myötä täynnä tunteita, muutosta, uuden oppimista ja ihania kokemuksia. Kohta meitä ei ole enää vain kaksi vaan kolme. En malta odottaa pikkuisen syntymää ja kaikkea sitä, mitä se tuo mukanaan. Uskon, että vuodesta 2015 tulee unohtumaton vuosi.